Kuka, missä, mitä

Kuka? 

22-vuotias, puoleksi turkkilainen, puoleksi lappilainen. Ylioppilas-matkailuvirkailija.

Missä? 

Milloin missäkin. Kesät 2012 ja 2013 on tultu vietettyä Turkin Alanyassa töitä tehden ja elämää opetellen. 2014 Alanyassa tuli vietettyä 7 kuukautta, reissut on vaan pidentyneet.

Mitä?  

Alunperin blogi perustettiin ennen kuin lähdin toukokuussa 2012 Alanyaan. Tarkoituksena oli päivittää kuulumisia kotiin ja kavereille. Se meni melkein niin kuin piti ja ansaitsisin varmaan vuoden surkeimman bloggaajan tittelin siltä vuodelta. Eli en postaillut ollenkaan lähdön jälkeen, ei ollut nettiä, en ottanut kuvia, selityksiä selityksen perään.

Palasin blogin pariin keväällä 2013, kun lähtö häämötti jälkeen huhtikuussa. Tällä kertaa päivittelykin onnistui, kun toisessa asunnossa oli pääsy nettiin. Tätä kautta kaverit ja perhe pysyi hyvin perillä siitä, miten Turkissa päin sujui. Kotiinpaluun jälkeen kirjoittelu jatkui, mutta tahti on melkoisen hiipuvaa. Keväällä 2014 oli taas enemmän kirjoitettavaa Alanyasta, mutta talvella tahti hiipunee taas.



Ennen ja jälkeen - tammikuussa 2014 uskalsin ja pystyin viimein menemään silmien laserleikkaukseen ja pääsin eroon laseista :) leikkauksesta kertova postaus tässä ! Yksi parhaimmista päätöksistä mitä oon tehnyt. Piti opetella meikkaamaan uudestaan, kun silmät ei olekaan enää piilossa. En tiedä oonko onnistunut :D

2 kommenttia:

  1. Moi! Onko sulla facebookkia? Kiinnostaisko sua liittyä facebookissa sellaseen ryhmään, kun monikulttuuriset bloggaajat? Tehtiin sellainen tässä sellainen muutaman monikulttuuribloggaajan kanssa, ja linkki löytyy tästä https://www.facebook.com/groups/202726496560785/
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, onhan mulla! Kiva kun kutsuit, liityn mielelläni :) <3

      Poista