tiistai 28. lokakuuta 2014

Kuulumisia ja pohdintaa kotiinpaluusta

Tasan 2 viikkoa niin palaan kotiin, päivää vaille 7 kuukautta kestäneen reissun jälkeen. Mihin tää kesä on kadonnut? Eikä edes pelkkä kesä, vaan loppukevät ja syksykin. Ei auringonpaisteessa edes käsitä, että ollaan pian marraskuussa. Mutta täytyy sanoa, että lähden kotiin hyvillä mielin. Jotenkin tuntuu, että on jo sen aika taas. Ei mua pidättele täällä mikään, ja toisaalta ei myöskään Suomessa. Onkohan tällainen juurettomuus lopullista?

Äiti oli täällä viime viikon, mikä oli taas kivaa vaihtelua ja veipä se varmaan 15 kiloa mun kamppeita vähemmäks - ihan hyvä, koska mun painorajotus ruumaan tulee olemaan kälyset 20kg :D äitin kanssa tuli taas vähän "turisteiltua" eli käytyä pitkästä aikaa muun muassa Kalella. Noihin maisemiin ei kyllästy ikinä! <3



Mä oon taas aivan sekaisin siitä, mitä teen esimerkiks ensi vuonna. Tuunko enää tänne, tuunko muualle Turkkiin, pysynkö Suomessa, vaihdanko kaupunkia. Ei kai niitä etukäteen tarvis tietääkään, mutta oon jotenkin kyllästynyt tähän jatkuvaan haahuiluun ja edestakaisin kulkemiseen. Jos itseäni yhtään tunnen niin enköhän vielä tänne tule tai jonnekin muualle edes.... Ehdin varmaan vakiintua sit myöhemmin, mut jotenkin ei tunnu kelpaavan taas mikään. Haluaisin tehdä tulevaisuudelle suunnitelmia, ja toisaalta elää hetkessä ilman suunnitelmia. Onko tää jotain kaksoiskansalaisen syndroomaa?


Jotta nyt poukkoillaan ihan asiasta toiseen, niin parisen viikkoa sitten tuli käytyä ihanissa häissä, M&M <3 viikkoa aiemmin pidettiin morsiamelle polttarit ja yllätys onnistui ihan täydellisesti. Turkkihäät suomi-twistillä oli kiva kokemus, ja tippa tuli linssiin viimeistään kun soitettiin Johanna Kurkelan Rakkauslaulu :D paljon tanssia ja yhdessäoloa, ihana ilon ja rakkauden juhla! 
Muutoin päivät on menneet töissä ja illat vaihtelevasti ihan kotoillen tai kavereiden kanssa kahvitellen. Oon tutustunut ihaniin uusiin ystäviin ja ihmisiin. Muutama kaveri tulee vielä Suomesta ennen mun lähtöä, joten loppuaikaakaan ei tarvitse tylsästi viettää. Tänne jää monta ihanaa tyyppiä, mutta kamala ikävä on ihmisiä Suomestakin <3

Viikonloppuna oli ihan kaamea myrsky, sellaista en oo täällä koskaan ennen kokenut. Yhtenä yönä salamoi ja jyrisi niin, että pelotti ihan oikeasti, onneksi äiti oli täällä :D Manavgatissa oli järkyttävät tulvat, tuhoja tuli ja joku taisi kuollakin. Täällä ei sentään tulvinut paremmin vetävien viemäreiden ansiosta, mutta puita kaatui, tavaroita lenteli ja pieniä tuhoja tuli. Työpaikkaan tuli vettä sisään tukkeutuneiden rännien johdosta, mutta se onneksi fiksattiin. Kotona rappukäytävän kattoikkuna pasahti rikki ja käytävään satoi rankasti vettä ja netti pimeni pariksi päiväksi, mutta sen pahemmilta vahingoilta säästyttiin. Mutta Suomessa sentään voi luottaa siihen, että myrskytessä edes sisällä pysyy kuivana.. :D
Nyt aurinko paistaa taas, mutta selkeästi viileämpää on, "vain" jotain parikymmentä astetta ;) yöllä mua palelee kyllä kunnolla, jos olisin täällä talven pitäisi hommata ihan kunnon untuvatäkki.



Ihana Kleopatran ranta <3 oon asunut täällä useammassa paikkassa, niin keskustassa, Cikcillissä kuin Tosmurissakin vaihtelevin kestoin. Tämänvuotinen asumus Damlatasissa eli ihan keskustassa ja jotain 5 minuutin päästä rannasta on silti ollut tähän mennessä ihan suosikki. Kämppä on vanha ja vähän homeinenkin, mutta oon todellakin valmis luopumaan kiiltävistä keittiön tasoista ja uima-altaista näin hyvän sijainnin vuoksi. Nykyinen työpaikka on noin 3 minuutin kävelymatkan päässä ja joka paikkaan on lyhyt kävelymatka. Oon viihtynyt loistavasti ja leikkisästi kutsumaani läävää tulee ihan ikävä :)

Kirjoittelen varmaan vielä ennen Suomeen paluuta fiiliksiä. Tällä hetkellä fiilis on hyvä, mutta samaan aikaan vähän hämmentynyt. Niin kuin on ollut viimeiset kolme vuotta.