keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lentostressi + aikaa ystävän kanssa

Hyi mikä stressi! Tänään selviää, pääseekö Oulun lennoille. Soitin jo paniikissa eilen mutta sieltä ystävällisesti muistutettiin että keskiviikkona se selviää... Voi että sentään, toivon kyllä nyt koko sydämestäni että joku asia voisi nyt onnistua. Joo, Helsingin lentoja kyllä on viikonloppuna ja mutta sieltäpä ei pääsekään sit pohjoiseen. Parin tunnin päästä soittelen.
 
Viime päivinä ei ole voinut muuta kuin odottaa keskiviikkoa ja tarkkailla mm. Nazarin oneway-sivuja, mutta ei tärpännyt sieltäkään.
Eilen päätettiin opaskaveri Anninan kanssa käydä Kale-kukkulalla turisteilemassa ja ottamassa kuvia auringonlaskusta. Myöhästyttiin siitä varmaan viisi minuuttia, mutta muutama kiva turistikuva tuli silti napattua. Kale-kukkula, Punainen torni ja nuo muut vaan on ja pysyy, ja mitä lähempänä ne on, sitä vähemmän niissä tulee käytyä. Tää oli toinen kerta vasta tänä kesänä kun Kalella käyn, edellisellä kerralla oli yö, oltiin autolla liikkeellä ja siinä tehtiin sitten kaikkea muuta.... Käveltiin kukkulalta jotain omia kinttupolkuja alas mutta lopulta päädyttiin satamaan niinkuin pitikin :D
 
 
 
Siellä se nököttää. Otettiin kukkulalle bussi, ja sitä odotellessa maistettiin eräästä mehu/vitamiinibaarista "mixed juice" johon tuli erilaisia tuoreita hedelmiä. Hyvää!
 
 
 
 
 
 
Kamalia kuvia, kamerat säädöt oli päin sanonko mitä enkä ainakaan osannut säädellä niitä. Yönäkymällä tuli liian pimeitä mutta ei tuo ilmeisesti ollut hämäräkään kun silläkään ei onnistunut :D
 
 
Yks Alanyan kuvatuimmista maisemista :)
 
 
 
 
 
Kalen jälkeen vyöryttiin tosiaan satamaan pizzalle. Sen jälkeen kierrettiin hieman basaareja jonka jälkeen pysähdyttiin ihanaan Simit Sarayiin, tällä kertaa nautittiin Frozen Chocolate <3 Ihan huippu paikka, kaikkea hyvää syömistä ja juomista aina aamupalasta kakkuihin ja kylmistä juomista kuumiin. Ja edullisesti! Tätä tulee ikävä.
 
 
Näitä nautiskellessa ravintolan telkkarista tuli Model of Turkey ja miesten uimapukukierros, joten viihdyke oli taattu :D
 
Ja sitten niihin basaareihin... Mulla oli tosiaan huppari hakusessa, merkkiä Bench. Tai no merkkiä ja merkkiä.... Kahtena iltana käytiin kiertämässä parikin basaaria ja oli taas niin vastenmielistä menoa että hermot meni moneen otteeseen. Sano se hinta ja onko sitä kokoa äläkä näytä niitä muita rättejä!! Kun mukaan pisti turkkia ja ilmoitti ettei oo turisti niin tuli vähän vauhtia siihen hommaan, mutta kerta kaikkiaan ärsyttävää hommaa silti. Ja varmaan 20 kauppaa sai kiertää ennen kuin löytyi oikea koko, väri JA hinta. Joka kaupassa mätti joku, yleensä koko. Lopulta löysin, onneksi.
 
 
 
Kuva ei taas kerro mitään, oikeasti musta ja teksti pinkillä. Lämpimän oloinen ja toivottavasti kestää, yleensä ainakin olleet ihan ok-laatua nuo rätit.
Ja mä en ymmärrä kuinka myyjät jaksaa huudella mulle edelleen vaikka tietää mut paikalliseksi ja on 100% taattu etten osta mitään :D alkaa näköjään useampikin asia jo nyppiä täällä.


Tunnin verran saan panikoida ennen kuin soitan Deturille! KÄÄK!

2 kommenttia:

  1. Mä ostin kesällä Turkista adidaksen hupparin, joka meni heti ekalla käyttökerralla rikki! Olin tosi pettynyt :(

    Ja tommosta Benchin hupparia yritin katella sieltä, mutta sitten iski väsy ja kaikkee ja ne pyysi kallista hintaa niin se jäi sitten ostamatta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No paskaa:( vähän on tuurista kiinni löytääkö surkeeta laatua vai suhteellisen hyvää. ja se tinkaaminen on uuvuttavaa, ei ihme ettei jaksa. mä keräsin 5kk kärsivällisyyttä et sain sen hikisen benchin tingattua just ennen lähtöä:D

      Poista